Site Overlay

Historiikki

Yrityksen historia alkaa 2003 vuoden syksyllä. Olin jo kloppina kiinnostunut pärisevistä. Mopot ja kevarit oli tulleet tutuiksi, mutta aiemmin ei ollut mahdollisuutta harrastaa näitä lajeja, kunnes ammattiini AMK:sta valmistuin ja säännöllinen tilipussi kuukausittain tuli, oli sijoituskohteet valmiina. Erilaisia enemmän tai vähemmän hyviä pyöriä ja kelkkoja kokeiltiin vuosien varrella ja kun Vaimoni kanssa aloimme talonrakennus puuhiin vuonna 2000 ja hyvä lumitalvi kun oli, nostin ensimmäisen asp-lainaosuuden ja ostin sillä uuden moottorikelkan. Aivan samaa mieltä vaimo ei ollut tästä ratkaisusta, mutta niin vain selvittiin. Kun talo ja tietysti autotalli oli valmiina, alkoi iltasella kutittaa käsiä että voisi jotain ruuvailla. Iskunvaimentimet ja niiden säätötyö kiinnostivat moottorikelkka taustan vuoksi joten hommasin huolto laitteet ja aloin treenata omilla ja kaverin iskareilla.

Pikkuhiljaa alkoi ilmaantumaan muitakin korjaustarpeita asiakkaiden laitteissa, joten miksipä ei. Olin hyvässä työpaikassa hyvässä asemassa, joten töitä puurrettiin illat, lomat ja viikonloput. Tätä touhua jatkui aina vuoteen 2010 kunnes tuli aika kokeilla täyspäiväistä(?) yrittäjyyttä.  Tällä välin kyllä ehti tapahtua monenlaista. Kaverien kelkkakilpailu harrastus vei aikaa viikonloppuisin ja kisojen jälkeen kamppeet tietysti oli ”levällään”. No komeita pokaaleja voittivat ja useamman Suomen Mestaruus mitalinkin! Siinä oli lapsetkin mukana harrastuksessa kun iltaisin pajalla oli lastenvaunut nurkassa ja kiintolenkit käytössä. Iltapesulla joskus oli temppua saada kädet puhtaiksi :-). 

2005 Ensimmäinen työntekijä tuli yritykseemme.

2007 Uudet, vain korjaamokäyttöön tarkoitetut tilat pihan toiselle laidalle valmistui. 2010 Jäin pois palkkatyöstä 

2011 Autohuoltoa pienimuotoisesti aloiteltiin.

2012 Tilat jäi ahtaaksi ja aloitettiin laajennus pohjien teolla. 

2013 Syksyllä valmistui laajennus mikä pitää sisällään täyden palvelun autohuollon ja vimpan päälle korjaamotilat pienkoneille.

Toinen työntekijä tuli meille samaisena vuonna vastataksemme kysyntään. Vuosi oli haasteellinen. Olin suuren osan ajasta kesällä 2013 euroopassa mekaanikko hommissa mönkijä crossin em-sarjaa kiertämässä. No selvittiin ja sieltä myös kuljettajalle pronssia! Vuosien vieriessä omatkin lapsetkin harrastivat pöriseviä, kuten pojat mönkkärillä ja tytär hevosella. Näistä tuloksena läjä ruusukkeita, pyttyjä ja muutama Suomen Mestaruus mitali ja Suomen Mestaruuskin. Antoisaa aikaa!!

2016 Olin jo pitkään haaveillut toisen toimipisteen perustamisesta maakuntakeskukseen Seinäjoelle ja tämän aika tuli. Kolmas työntekijä astui rinkiin noina aikoina. Nyt olemme toimineet molemmissa toimipisteissä siitä lähtien. Aika menee nopeasti!! 

2022 loppuvuodesta saimme Seinäjoella lattiapinta-alaa lisää käyttöömme ja neljännen ammattilaisen töihin.

Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja olemme ajan hengessä mukana. Meillä on loistava työporukka mistä löytyy sekä kokemusta että nuorta voimaa ja intoa pitämään yrityksen ajan tasalla tässä päivässä ja katseen kohti tulevaisuutta.

Tänä vuonna 2023 yritys täyttää 20v ja olemme siitä ylpeitä ja aidosti nöyriä. Kiitos teille Asiakkaat ja Ystävät!!!

Marko Vainionpää

Copyright © 2024 Letec-Motors. All Rights Reserved. | Chique Construction by Catch Themes